Hanna Pakarinen
Hanna Pakarisen nimeä ei monellekaan suomalaiselle tarvitse erikseen esitellä. Hanna on vakiinnuttanut asemansa kaikkien aikojen menestyneimpänä kotimaisena englanniksi laulavana naisartistina joka nousi kansan tietoisuuteen ensimmäisen Idols-kilpailun myötä, ja huimalla äänivyöryllä voitti ylivoimaisesti kilpailun tammikuussa 2004 . Nuoresta lappeenrantalaistytöstä tuli hetkessä koko kansan tuntema idoli, josta jokainen halusi itselleen pienen palan. Moni ei uskonut, että tämä siviiliammatiltaan entinen trukkikuski ja Rained-yhtyeen kaunis laulajatyttö saavuttaisi sen aseman, jonka voi saavuttaa ainoastaan omaamalla sellaisen maanläheisen lahjakkuudeen ja tahtotilan, jota Hanna ja hänen voimakas äänensä kantaa.
Nyt ollaan kuljettu yli kolme vuotta uudessa uraputkessa debyyttisingle "Love Is Like A Song":sta kolmanteen energiseen "Lovers"-albumiin. Debyyttialbumi "When I Become Me" oli kasvutarinan alku ja juuri, joka sisälsi viisi menestys-singleä ja myi yli 55.000kpl. "Stronger" oli nimensä mukaisesti osoitus aavistuksen vahvemman, paljosta viisastuneen ja keikkailun kautta kasvaneen Hannan kakkosalbumi, joka julkaistiin syksyllä 2005. Se sisälsi myös tukun hienoja hittejä kuten "Kiss Of Life", hienon balladin "Damn You", sekä "Stronger Without You":n, jonka videolla Hanna rokkaa lattiaharjan kanssa kovempaa kuin yksikään kotimainen naisartisti koskaan ennen. Albumista komeilee muistona kultalevy ja sen mukana tuomat lukuisat keikat ympäri Suomen. Kuulijaa lähellä olevan lavakarisman ja muita vähän, mutta riittävästi paremman silmäpelinsä ansioista Hannasta on tullut myös kolmessa vuodessa haluttu liveartisti, jonka vetovoimaan luotetaan niin suurissa konserteissa kuin pienissä rokkiklubeissa.
Stronger-albumi päätti Hannan ja tuottaja Asko Kallosen keväästä 2004 alkaneen vahvan yhteistyön, ja "viidakon" läpi tehty yhteinen matka oli saanut päätöksensä. Se tarkoitti samalla lisää itsenäisyyttä ja vastuunottoa uuden kolmannen albumin parissa, jonka ympärille Hanna sai kerättyä uuden ja mielenkiintoisen tiimin. Samalla hän otti ensiaskeleet myös biisintekijänä, osallistumalla helmikuussa 2007 julkaistun kolmannen albumin biisien tekemiseen sanoituspuolella. Edellisiään selvästi henkilökohtaisempi albumi poikkesi pikkusiskoistaan myös siinä, että se sisälsi yhä enemmän kotimaisten biisintekijöiden tuotoksia. Kolmannen levyn kappaleiden kautta avataan ovia entistä syvemmälle välillä raastaviinkin rakkaudettomuuden tunnetiloihin, joita menestys ja sen mukana tuomat jälkijäristykset vääjäämättä aiheuttavat. Albumin tuottajina toimivat Teropekka Virtanen ja Hannu Korkeamäki, sekä A&R:nä Janne Halmkrona.
Marraskuussa 2006 julkaistiin tieto osallistumisesta ensimmäisiin Suomessa järjestettäviin Eurovision-laulukilpailun Suomen karsintoihin. Hanna voitti 17.helmikuuta 2007 Suomen finaalin ja otti samalla askeleen kohti seuraavaa päämäärää, ensimmäistä ulkomaan julkaisuaan. Hanna edustaa Suomea 12.toukokuuta Helsingin Areenalla järjestettävissä kilpailuissa, joille odotetaan yli 100 miljoonaa TV-katsojaa ympäri maailmaa. Matka jatkuu ja tie on taas aavistuksen avoimempi.
